Ison mahdollisuuden edessä. Thorbjörn Olesenia pidetään syystäkin yhdestä ET:n lupaavimmista pelaajista © Getty ImagesOlesen tähtien edellä Abu DhabissaTanskan suurlupaus Thorbjörn Olesen (-7) johtaa tasaista Abu Dhabin kilpailua. Mikko Ilosen taival päättyi kahteen kierrokseen viimeisen reiän bogeyn myötä.Nuoret pelaajat nousivat supertähtien edelle Lähi-Idän kaikkien aikojen kovimmassa kisassa ennen viikonloppua. Edelliskaudella kovaa kapasiteettiaan osoittanut Thorbjörn Olesen on takaa-ajettavana, Matteo Manassero hänesta vain lyönnin päässä. Kaikkiaan 38 pelaajaa on 1-6 lyönnin päässä tanskalaisesta, joten viikonlopun aikana Abu Dhabi Golf Clubilla tuloslista tulee väkisinkin elämään varsin paljon.
Avauspäivän jälkeen johtaneet Robert Karlsson ja Rory McIlroy takeltelivat perjantaina. McIlroy tehtaili kuusi birdietä, mutta kaksi tuplaa pudottivat hänet tuloksella 72 jakamaan neljättä sijaa Karlssonin ja tuloksen 69 pelanneen Tiger Woodsin kanssa. Hyvissä asemissa, vain kolme lyöntiä Olesenista ovat myös Sergio Garcia (-4), Padraig Harrington ja Charl Schwartzel. Lee Westwood (even) kiri bogeyputkesta huolimatta jatkoon, Mikko Ilosen lisäksi vapaan viikonlopun saavat mm. Darren Clarke, Martin Kaymer sekä Henrik Stenson.
Olesen säväytti viimevuonna tulokaskaudellaan ET:lla. Hän oli jo avauskisassaan Etelä-Afrikassa kakkosena, sama sija oli tuliaisina Italiasta ja Ranskasta. Vaikka epätasaisuus vaivasi ( 12 kertaa jatkoon / 30 kisaa), hän kuittasi rahaa lähes 700.000 euroa.Viikonloppuna juutti on todellisen kiirastulen edessä ja voitto olisi tästäkin asetelmasta superyllätys.
McIlroy teki yhden golfuransa typerimmistä virheistä kentällä. Hän poisti puttilinjaltaan hiekkaa yhdeksännen väylällä putteri kädessään. Valitettavasti pohjois-irlantilaisen kannalta pallo oli viheriön ulkopuolelta ja seurauksena oli kaksi penalttia.
"Minä en usko, että tuo (hiekan korjaaminen lyöntilinjalta) oli sallittua", totesi tapauksen nähtyään pelikaveri Luke Donald. McIlroy myönsi välittömästi menttaalivirheensä ja korttiin merkattiin parin asemasta tupla. Donald on kuusi lyöntiä kärkeä jäljessäIlosella lyönti liikaa
Viimeiselle reiälle pimeän laskeutuessa tullut bogey pudotti Mikko Ilosen yhdellä lyönnillä (73-74) jatkosta Abu Dhabi HSBC Championshipissa.
Mikko Ilosen taival kauden avauskilpailussa päättyi kahteen kierrokseen, joka sai hänet miehelle tavanomaisesta poikkeavaan jossitteluun.
'Harmittaa. Reiät olivat tänään pikkuisen liian pieniä. Harvoin käy niin, että yhdeksällä viimeisellä pallo käy seitsemän kertaa reunalla uppoamatta.Tulos olisi voinut olla siis huomattavasti parempi. Ei vaan pomppinut sopivasti. Viimeisen väylän pelasimme hämärässä. Toinen lyöntini jäi hyvästä paikasta vähän käsiin. Siitä chippi, kaksi puttia,morjens ja katsomoon', Ilonen vuodatti tunnelmansa.
Iloselle jää viisi päivää aikaa valmistautua torstaina käynnistyvään Qatarin kisaan. Ennen Suomeen paluutaan hän pelaa myös Dubain kilpailun.
'Lyöminen oli aika kivasssa tikissä. Pitkän tauon jälkeen tuloksen tekeminen osoittautui vaikeaksi. Kyllä se tästä aukeaa, kun näitä kisakierroksia saa alle', Ilonen näki valoisan puolen putoamisensa jälkeen.
Teemu Tyry
(27.1.2012)
« Takaisin