Dubai Creekin klubitalo on maamerkki joka hahmottuu myös kaukana kentän alueen ulkopuolella.Huippuluokan pelikokemus DubaissaDubaissa panostetaan laatuun myös golfkenttiä rakennettaessa ja ylläpidettäessä. Seuraavassa Pasi Brusin matkakertomus Dubai Creekin kentältä.Persianlahdella sijaitseva Arabiemiraatit päätti joitakin vuosia sitten lähteä aktiivisesti kehittämään uutta tulevaisuutta öljyvarojen ehtyessä. Turismiin panostaminen valittiin yhdeksi panostuskohteeksi ja Dubai on kaupunki, jossa tämä linjaus näkyy tänä päivänä kaikkialla. Kaupunki kehittyy hurjaa vauhtia ja toisin kuin jossain muualla, kova vauhti ei tarkoita laadusta tinkimistä - päinvastoin; kaikesta halutaan vielä parempaa, vielä hienompaa jne. Tämä näkyy myös golfkenttien tasossa ja tunnetuimpien kenttien ohella hupputason peliolosuhteista pääsee nauttimaan useilla kentillä Dubain alueella.Keskeinen sijainti
Dubai Creekin kenttä on yksi kaupungin seitsemästä kenttäkokonaisuudesta ja se sijaitsee upealla paikalla kaupungin läpi virtaavan Dubainlahden rannalla. Kenttä on isännöinyt suuriakin tapahtumia ja toiminut mm. viikonloppuna perinteisesti Emiratesin kentällä pelatun Dubai Desert Classicin isäntäkenttänä vuosina 1999-2000.
Moderni klubitalo toimii kentän maamerkkinä ja kiinnittää huomion jo vastarannan laajalta puistoalueelta. Kentältä on lyhyt matka lentokentälle sekä kaupungin vanhaan keskustaan ja myös Jumeirahin hotellialue on kohtuullisen matkan päässä ? taksimatka kentälle kestää ruuhkista riippuen puolisen tuntia.
Oma hotellini sijaitsi vartin ajomatkan päässä Creek Golfin kentästä ja olin jo ennen matkaani hahmottanut netistä kentän mainioksi vaihtoehdoksi kokeilla golfia Dubaissa. Netin lippupaketteja en päässyt hyödyntämään, mutta ne ovat varmasti hyvä vaihtoehto enemmän kierroksia pelaaville, jotta suhteellisen hintavien kenttien pelaaminen ei nouse liian kalliiksi.
Hinta ja laatu eivät nykyisin aina kulje käsi kädessä, mutta Dubaissa tämä pitää yhä pääsääntöisesti paikkansa. Kielitaitoinen henkilökunta on yleensä avuliasta ja epäselvään itsepalveluun joutuu turvautumaan harvemmin kuin meillä Pohjolassa. Myös Creek Golfin kentälle saavuttaessa kaikki toimi moitteettomasti. Varauksen tiedot olivat kohdallaan ja caddiemasterin avulla klubitalon ja kentän palvelut hahmotti nopeasti.
Tullessani ulos pukuhuoneesta oli bägillä, tuloskortilla ja kylmälaukulla varustettu golfauto lupausten mukaisesti odottamassa kentän laidalla. Näin jäi hyvin aikaa käydä rangella ja oli mukava hioa lyöntiä aamuauringossa yhdessä innokkaiden japanilaisturistien kanssa.Vesiesteet haasteena
Sinisiltä tiiltä pelattaessa (5.791 metriä) Dubai Creekin kenttä on klubipelaajalle haastava, mutta ei ylivoimainen. Dubainlahden rantaviivan lisäksi vesiesteitä löytyy kentältä runsaasti ja ensimmäistä kierrosta pelattaessa on niiden hahmottaminen ajoittain vaikeaa ilman strokesaveria tai muuta opastusta. Myös hiekkaesteitä löytyy kentältä ?riittävästi? ja muutamissa kohdin niillä on näppärästi erotettu vierekkäiset väylät toisistaan. Bunkkerit eivät kuitenkaan ole kohtuuttoman syviä, joten niistä selviää suhteellisen helposti pois. Huippukuntoisella kentällä myös raffit ovat hyvin hoidettuja puhumattakaan griineistä, joiden tasalaatuisuus tekee puttipelistä poikkeuksellisen nautittavaa.
Kentällä ei ollut ruuhkaa ja oma pelikierrokseni eteni mukavasti kahden ruotsalaisen herran seurassa. Alunperin peliseurakseni merkitty ?Mr. Murdoch? seurueineen pysyi koko ajan sopivan etäisyyden päässä takana ja etenkin onnistuneet rautalyönnit veivät peliä hyvin eteenpäin ajoittain varsin haastavalla etuysillä.
Takaysillä on mahdollista tiiata 10. väylä kuuluisalta Dubainlahden päälle rakennetulta ?laiturilta?. Kunnon slaissilla saa tässä kohdin pallon varmasti mereen, mutta aina voi lohduttautua sillä, että kyseessä on meikäläisittäin valkoinen tii ja klubipelaajan virallinen tiiaus tapahtuu tukevasti rannan puolelta! Kahdelle viimeiselle väylälle kenttä palaa jälleen rantaan ja kapeilla väylillä saa keskittyä pitääkseen avauksen ja lähestymislyönnit kuivan maan puolella.Suomalainen sauna
Klubitalon terrasilta aukeavat komeat näkymät kentälle ja Dubainlahdelle Kierroksen päätyttyä kannattaa nauttia hetki klubitalon terassin näkymistä Dubainlahdelle. Ravintolan alkoholitarjoilu houkuttelee paikalle myös muuta väkeä kuin pelaajia, mutta pelaajilla on lisäksi mahdollisuus nauttia talon (kunnolla lämmitetystä) suomalaisesta saunasta ja kierroksen jälkeisestä pedantista varustehuollosta, mikä on ?piste i:n päälle? aamupäivälle Dubai Creek Golfissa.
Dubai Creekin kentän greenfee vaihtelee melkoisesti sesongin mukaan. Talviaikaan kierroksesta saa maksaa noin 150 euroa, kesällä hinta putoaa parhaimmillaan jopa alle 60 euron-sisältäen auton.
Pasi Brusi
(6.2.2012)
« Takaisin