Paltamo Open Finnish Tourin kalenteriinViime syksynä ensimmäistä kertaa järjestetty, Nordic Leaguen osakilpailuna pelattu Paltamo Open siirtyy kaudeksi 2012 Finnish Tourin kalenteriin.Paltamon Nordic Leaguen kisa oli viime vuonna pettymys siinä mielessä, ettei pelipaikalle saatu houkuteltua yhtään ulkomaalaista pelaajaa, vaikka kyse oli yhteispohjoismaisesta kiertueesta.
?Uskoisin, että kentän sijainti oli se perimmäinen syy, miksi pelaajia ei saatu mukaan muista Pohjoismaista?, Paltamo Openin promoottori Anssi Kankkonen sanoo.
Viime syksynä mukana olleet suomalaispelaajat, voittaja Pasi Purhonen etunenässä, antoivat Paltamon kilpailusta, kentästä ja kentän kunnosta ylistävää palautetta. Olisikin ollut sääli, jos Paltamo Open olisi kuopattu yhden kokeilukerran jälkeen.
Vaikka kiertuetaso laskee pykälää alemmas, promoottori Kankkonen ja Paltamo Golfin omistaja Reijo Riihimäki aikovat pitää kisan laatustandardit korkealla.
?Kisa tulee olemaan palkintopotiltaan yksi Finnish Tourin suurimmista. Ja kenttämestarin mukaan kenttä tulee jälleen olemaan huippukunnossa, vaikka kilpailu pelataan syyskuun sijaan jo kesäkuussa?, Kankkonen sanoo.
Suomen huippupelaajat kokoontuvat Paltamon Finnish Tourin kilpailuun juhannusta edeltävänä viikonloppuna. Miesten ohella mukana ovat tällä kertaa myös naiset.
Janne Knuuti
(7.2.2012)
« Takaisin